Avaa omaan sivuun »

Olen ammatiltani kuvataiteen opettaja.

Kuvataideopintojen ohella opiskelin valokuvausta kaksi vuotta Taideteollisessa Korkeakoulussa.

Kameran kanssa olen kulkenut 13-vuotiaasta lähtien, kamerana aluksi NÄPSÄ-laatikkokamera. Aiheeksi kelpasivat parhaiten isot eläimet, kuten hevoset ja koirat. Koulun luontokerho laajensi aihepiiriä.

Opiskeluaikana kesätöissä Ruotsissa käytin ensimmäisen palkkani järjestelmäkameran ostoon, ja jatkoin kaurapuuron syömistä seuraavatkin viikot.

Eurooppaa kiertäessä innostuin katukuvauksesta, ratkaisevien hetkien vangitsemisesta kuviksi. Tilannekuvaus kiinnostaa edelleen, mutta ihmisten lisäksi tilanne voi löytyä mistä kohteesta tahansa. Esimerkiksi valo synnyttää paljon ratkaisevia hetkiä!

Metsät ovat aina houkutelleet minua. Kameran ja koiran kanssa on bongattu monenlaisia metsämaisemia, mutta aina jäi jotain puuttumaan – isot eläimet! Kuvitelmiksi jäivät sudet ja karhut, ei kuviksi. Niistä piti saada kuvat, jotta ne muuttuivat todeksi. Kuhmossa yksin kojussa yksitoista karhua ympärillä tuntui melko todelliselta!

Syksyllä 07 miniät tuuppasivat minut koneeseen ja totesin päätyneeni Kenian savannille. Mikä määrä eläimiä – ja miten isoja! Kymmeniä hyvin erinäköisiä lajeja elelee rinnakkain, sulassa sovussa, suojautuen yhdessä savannin vaaroja vastaan.

On hienoa, että savannin suojelualue antaa elinmahdollisuuden näille kaikenlaisille eläimille, pedot mukaan lukien. Näin niillä on mahdollisuus säilyä tuleville polville, ei pelkästään kuvina, vaan myös todellisuudessa.

Kirjoitti

Liisa Hanafi-Eweiss , Omituisten Otusten Kerhon kuvaaja

Avaa omaan sivuun »

Tämä on tarina ikävästä, surusta, pelosta ja kauneudesta. Kuvaan sitä minkä tunnen ja tämä on tarina jonka tunnen liiankin hyvin.

Avaa omaan sivuun »

Olen harrastajakuvaaja ja pääaiheenani on luonto. Kuvaan Repovedellä anopin mökillä lomani aikana aamuin – illoin.

Kokonaisuuden kuvat, ”Tiira huutaa” lukuunottamatta, on kuvattu kesällä 2007. Katselen kuvia haikeudella, koska ”Vatsa täynnä” kuvan jälkeisenä päivänä poikasia ei enään ollut. Emot olivat paikalla onnettomina. Luultavasti minkki oli saannut välipalan.

Kuvauskohteenani olevat tiirat ovat tottuneet minuun, koska olen ollut säännöllinen vieras luodolla jo lähes 20 vuotta. Vieraan emon ahdistelema poikanen tuli viimekesänä hakemaan suojaa minusta.

Avaa omaan sivuun »

Koota sirpaleista taikapeili.
Rakentaa ja nähdä maailma, jossa pääsee kauaksi mielen kahleista,
lähemmäksi sielun maisemia.
Kohdata ihme ja vapaus elämän tavoittamiseen.
Sitten vain kantsuu ottaa jo se kuva.

Tamperelaisen valokuvaajan Katrin Havian tärkeimmät suuntautumisalueet ovat taide, kulttuuri ja kuvituskuvaus.

Hänen töissään on useasti dramaattisia tunnelatauksia, voimakkaita värejä ja salaperäistä surrealismia.

Katrin on suorittanut VVI:ssä Kuvallisen ilmaisun perustutkinnon sekä Valokuvaajan ammattitutkinnon. Hänellä on oma studio Tampereen keskustassa, 7Boheemia-työtiloissa, joissa toimii eri taiteen ammattilaisista koostuva yhteisö.

Katrin sai kunniamaininnan taiteellisimmasta kuvasarjasta kansainvälisessä Ete des Portraits -muotokuvakilpailussa Ranskassa 2006.

Avaa omaan sivuun »

Avaa omaan sivuun »

Avaa omaan sivuun »

Avaa omaan sivuun »

Avaa omaan sivuun »

Avaa omaan sivuun »

The Other Side Of Finland Part 1-3 -sarja kertoo ihan tavallisista suomalaisista. Heidän asioistaan ja mieltymyksistään, joista ei juurikaan ”normaali”yhteiskunnassa puhuta… suoraan.

Miksei..?

Avaa omaan sivuun »

Kuvat ovat osa isompaa kokonaisuutta jonka kuvasin Vilnassa elokuussa 2007.
Kaupunki oli minulle ennetään tuntemäton ja tutustuin siihen kävelemällä.

Hyvin nopeasti minulle muodostui tunteisiin pohjautuva kartta jossa kaupunki alkoi jakaantua osiin.
Yläkaupunki joen pohjoispuolella eli rakennemuutosta jossa osa ränsistyi holtittomasti samalla kun vieressä rakennettiin uutta ja kiiltävää. Kylmää.

Vanha kaupunki oli pyhitetty turismille. Viileää.

Keskuspuistoa halkova Vilnia-joki sen sijaan eli ja siellä ihmiset kokoontuivat iltaisin. Muusikkojen satunnaiset tapaamiset, nuorten vaeltavat joukot ja taiteiljoiden jatkuvasti muuttuvat tilateokset tekivät siitä elävän, lämpimän.

Puiden alle joen rantaan ei kirkkain aurinko koskaan paista. Hämyssä kaikki tuntui hieman enemmän jännittävälle ja salaperäiselle. Ja juuri siksi se veti puoleensa.

Avaa omaan sivuun »

About a sense of belonging

Our youth tells in many ways about a sense of belonging. Part of the process of defining who you are, is to find where you belong. Some day you may realize that you don’t need to define yourself through belonging somewhere. You are you.

Nuoriso on kuvattu Helsingin keskustassa.

Avaa omaan sivuun »

Avaa omaan sivuun »

Pekka Luukkolan Fotofinlandia-kilpailuun lähettämä kuvasarja ”Maan varjossa” on otos laajemmasta kokonaisuudesta työnimeltään Behind the Horizon. Luukkola tekee väitöskirjaa valokuvateosten ja painetun valokuvan laadusta Taideteollisessa korkeakoulussa, ja hänen teoksensa ovat osa tulevan väitöskirjan taiteellista osuutta.

Olen työskennellyt kameran kanssa hämärän rajamailla kolme vuotta. Auringon laskettua horisontin alapuolelle on Maan sininen varjo hitaasti noussut tummuvalle etelätaivaalle, taustakankaaksi otoksilleni. Tämä iltahämy, vastakohtana ihon ja tulen lämpimille sävyille, alkoi kiehtoa minua jo vuosia sitten ja näin siinä haasteen yrittää kohdata monin tavoin kaluttu ja kuvattu maisemamme uudella tavalla.

Käyttämällä pitkää valotusaikaa pyrin tuomaan esiin jonkin lyhyen tapahtuman kulun, ikään kuin sen filmille tallentuneen historian – tuomaan elämän pysähtyneeseen maisemaan. Tulen avulla pyrin varovaisesti kuvaamaan liikettä, ajan kulumista ja ihmisen olemassaoloa viitteellisenä elementtinä ilman näkyvää hahmoa. Monet kuvaideani syntyvät ajatuksiini välähdyksenomaisina näkyinä, jotka piirrän heti muistiin luonnosvihkooni. Toisaalta saatan suunnitella kuvaa, tutkia karttoja ja etsiä sopivaa näyttämöä kuukauden tai tehdä esivalmisteluja useammankin päivän, jotta voisin toteuttaa ja valottaa tapahtuman yhtenä pitkänä ottona tiettyyn ilmansuuntaan. Oikean valotustasapainon antava hämärän hetki on lyhyt ja aikaa on usein vain yhteen yritykseen.

Visuaalisen pelkistyksen takana on usein monimutkainen tekniikka sekä useiden muuttujien, luonnonvoimien sekä öisen uupumuksen tuoma epäonnistumisen mahdollisuus. Olen myös huomannut asettaneeni itselleni epämuodolliset säännöt ja haasteen: valotus yhdelle isolle laakafilmille, valmis rajaus kuvaustilanteessa, eikä manipulointia jälkikäteen. Ajattelu ja hidas työskentely on tapani näppäillä kuvia.

Luonnonmaisemaan, historiaan ja kauneuteenkin suuntautuneiden mieltymyksieni takia ja valokuvaa kunnioittaakseni olen antanut visuaalisuuden rakentaa näiden kilpailukuvieni keskeisen sisällön. Haluan antaa katsojalle mahdollisuuden rakentaa oman tulkintansa ja tarinansa.

Avaa omaan sivuun »

Nimeni on Henrik Malmström ja olen 25-vuotias itseoppinut valokuvaaja Espoosta. Opiskelen kolmatta vuotta mediatekniikkaa ammattikorkeakoulu Arcadassa. Opiskelun ohessa toimin freelancer valokuvaajana ja aina kun aikaa löytyy työstän omia valokuvaprojekteja.

Viihdyn tällä hetkellä opiskelijana/freelancerina mutta suurin toivo on että tulevaisuudessa saan mahdollisuuden käyttää kaiken aikani omien projektien parissa.

Avaa omaan sivuun »

Valmistuva valokuvaaja Turun Taideakatemiasta.
Etsii kuvillaan hetkiä, jotka tuovat arkisiin asioihin outoja
ja usein määrittelemättömiä mielleyhtymiä.

Kuvissa pitää olla mustaa huumoria, rockia ja munaa.

Avaa omaan sivuun »

Valokuvaus on valintoja, elämä itsessään on valintoja. Valinnat herättävät kysymyksiä, kyseenalaistuksia -minussa, kuvattavissani ja kenties myös kuvaa katsovassa. Muutamaan henkilökuvaa ja minäkuvaa koskevaan kysymykseen olen pyrkinyt ottamaan kantaa sarjallani ”Un Portrait?”. Sarjani kuljettaa mukanaan myös kysymystä kuvattavan ja kuvaajan suhteesta.

Avaa omaan sivuun »

Lintukuvaajana yksi suurimmista haasteistani on päästä riittävän lähelle kuvauskohdettani. Aina silloin, kun siinä onnistun, voin vapauttaa luovuuteni ja kuvata linnuista niiden hienoja yksityiskohtia. En tiedä kuka linnut on suunnitellut, mutta lintukuvaajana voin dokumentoida ja kuvan avulla tuoda esille lintujen kauneuden. Fotofinlandia- kuvasarjassa etenin tiukasta kurjen päänkuvasta kuikan graafisen kaulakuvion kautta merikotkan dynaamisiin jalkoihin.

Avaa omaan sivuun »

Avaa omaan sivuun »

Suomen luonto on ollut kuvauskohteeni jo 34 vuoden ajan. Innokas valokuvausharrastus muuttui ammatiksi 12 vuotta sitten.

Olen julkaissut 6 kirjaa, pitänyt 8 yksityisnäyttelyä ja osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin. Kilpailumenestyksestä mainittakoon 412 palkintoa 30 eri maasta mm. BBC Wildlife Photographer of the Year 1997 ja Vuoden Luontokuvat 1991 ja 2000. Taiteellinen työni on huomioitu kolmella arvonimellä: FRPS,EFIAP, HKCPAC.

Kuvaan luontoa laaja-alaisesti. Mikään vastaantuleva ei ole minulle vierasta. Työskentelyni painottuu kirjojen julkaisemiseen, joissa valokuvilla on keskeinen osa. Näyttelytoiminta ja kuvaesitykset ovat myös olennainen osa työskentelyäni.

Neljä kuvaani kertokoot enemmän kuin 4000 sanaa.

Avaa omaan sivuun »

Avaa omaan sivuun »

Kuvieni elementit: maa, ilma, tuli, vesi – sekä viides, ihmismieli, joka on luonnon korkein luomus. Eikö metafora siitä ole siis luontokuva? Vai onko luontokuvaa vain ulkoisen näkymän fysikaalinen rekisteröinti? Taide syntyy ihmismielessä – voiko luontokuva ilman viestejä ihmismielestä olla taidetta – tai päinvastoin?

Kuvaan luonnossa ihmisen mieltä: iloja, suruja, haaveita ja haavoittuvuutta. Ihmisen sisäisen luonnon kuville haen fyysisen ja mentaalisen visualisointipaikan ulkoisesta luonnosta. Metodini näyttää muistuttavan Arno Rafael Minkkisen tapaa tehdä omia ”ihmisluontokuviaan”. ”Veistoksiini” käytän maata, ilmaa, vettä ja tulta. Ne yhdessä ihmiskädestä peräisin olevien viitteiden kanssa saavat luonnehtia ”viidettä elementtiä”, ihmismieltä ja ihmisen ajatusmaailmaa – ihmisluontoa. Metaforinen sisältö realistisen fyysisenä näyttäytyvässä ympäristössä korostaa aineen ja hengen samuutta – ihminen ja ihmismieli ovat osa luontoa.

Voisiko luontokuva olla luova kuva, voisiko se ”tehdä uutta olevaksi”? Aktiivisesti luontoa ja luonnonvalokuvaustakin jo poikasena kotiseudullani Saarijärvellä harrastaneena olen joutunut pohtimaan noita kysymyksiä. Kuvatyyppien yhdistäminen voi vaikuttaa ylivoimaiselta, kuin ympyrän neliöimiseltä ja tuo kysymys keinotekoiselta. Sitä se on mielestäni kuitenkin vain ja juuri siksi, että luontokuva on etääntynyt tarpeettomasti taiteesta. Siihen on johtanut kaksi paradigman rajoitetta, jotka tekevät luontokuvasta helposti ulkokohtaisen. Ensiksikin tavoitteita ohjaa ja dominoi liikaa haave tai suorastaan vaatimus dokumentaarisesta aitoudesta – saavuttamaton päämäärä. Toisaalta luontokuvan gamutia kaventaa myös mieltymys eristää ihminen näkymästä kuvassa. Esteettinen elämys ja luontoelämys ovat kuitenkin sukua toisilleen, joten taiteen – ihmismielestä lähtevien kuvien — luulisi saavan näkyä luontokuvan kentässä, vaikkapa vain sen laidalla.

Avaa omaan sivuun »

Avaa omaan sivuun »

Merja Yeung os. Järvinen s. 1971

On Veikkolalainen valokuvaaja.

Merja osti ensimmäisen järjestelmäkameransa, Olumpuksen OM-10, 15-vuotiaaana.

Hän aloitti kuitenkin ammattimaisen valokuvaajan uransa Hampurissa vasta vuonna 1997.

Muutettuaaan takaisin Suomeen vuonna 1998 hän perusti valokuvaustoimintaan keskittyvän yrityksen.

Valokuvaajana hän on työskennellyt erityisesti ihmiskuvauksen parissa. suurin osa hänen töistään on liittynyt tavalla tai toisella muotiin ja mainontaan ihmisen kautta.

“tätä työtä rakastan, enkä osaisi edes kuvitella tekeväni mitään muuta, paitsi ehkä olla Modesty Blaise.”

Avaa omaan sivuun »