Petri Damsten
Dystopia
Työelämästä pois jäätyäni olen purkanut tuntojani monenlaisiin kuviin. Tämä on ollut hyvin terapeuttista. Sarjaa tehdessäni kävin läpi henkistä matkaani kuvaamalla sen dystooppiseksi yhteiskunnaksi, jonka pienen ihmiseen rooliin kasvottoman yhteiskunnan edessä oli helppo samaistua. Esiinnyn kuvissani usein, joten näissäkin kuvissa oli selvää, että olen itse ’ihmisen’ roolissa. Nykymenoa katsellessa kuvat toimivat myös isommassa mittakaavassa kuin yhden miehen päänsisäisenä taisteluna.