Aikaisemmat voittajat
2008 Hannes Heikura
2006 Harri Kallio
2004 Jari Silomäki
2000 Elina Brotherus
1996 Raakkel Närhi
1994 Raoul Grünstein
1992 Jorma Puranen
1990 Vertti Teräsvuori
1989 Jyrki Parantainen
1988 Sakari Kiuru
Tänä vuonna jaetaan jo 11. Fotofinlandia-palkinto. Vaan mistä kilpailu sai alkunsa?
Kilpailun alkuunpanija ja idean isä, valokuvaaja Seppo Saves kertoo itse Fotofinlandia-kilpailun syntyvaiheista näin: ”Elettiin vuotta 1987, kun mielessäni syntyi idea koko maata kattavasta, jokaiselle suomalaiselle avoimesta valokuvakilpailusta, jonka pääpalkinto olisi sellainen, että sen saanut voisi keskittyä tietyksi ajaksi vain luovaan työhön, ja jonka saama peeärrä olisi sitä luokkaa, että se nostaisi valokuvauksen yleistä arvostusta.”
Tuumasta toimeen ja Seppo Saves, joka toimi tuolloin Valokuva-lehden päätoimittajana, otti henkilökohtaisesti yhteyttä hyvin tuntemiinsa valokuva-alan maahantuojien johtohenkilöihin kilpailun mahdollisen sponsoroinnin merkeissä.
”He, ja erityisesti Canonin silloinen toimitusjohtaja Seppo Mervola, suhtautuivat periaatteessa myönteisesti, mutta kaipasivat mahdolliselle satsaukselleen suurempaa julkisuutta, kuin mitä pieni ammattilaislehti saattoi antaa”, Saves kertoo.
Niinpä Seppo Saves kääntyi henkilökohtaisesti ystävänsä, Tekniikan Maailman tuolloisen toisen päätoimittajan Mauri Salon puoleen. Hän innostui ideasta ja sai myös esimiehensä Tekniikan Maailman perustajan ja tuolloisen päätoimittajan Rauno Toivosen innostumaan asiasta.
”Sovittiin, että jos kilpailun pääpalkinnolle saataisiin sponsorit runsaan 100 000 levikin omaava Tekniikan Maailma olisi mukana samoin eväin kuin vajaan 5 000 levikin omaava Valokuva-lehti; eli kampanjoisi kilpailua etukäteen ilmoituksilla ja julkaisisi kilpailun ratkettua 16-sivuisen neliväriliitteen!”
”Tällaisilla levikkilukemilla – yli kaksikymmenkertaisilla Valokuva-lehden lukemiin verrattuna – oli mahdollista istua palaveripöytään maahantuojien kanssa.”
”Ennen pitkää pöydän ääressä istuivatkin edellä mainittujen lehtien edustajien lisäksi Canon, Nikon, Kodak ja Agfa. Ja eritoten Canonin toimitusjohtaja Seppo Mervolan ansioksi on luettava kahden vastahakoisemman maahanatuojan pehmittäminen yhteisen lipun alle. Palaverien lopputuloksena oli vuosittain pidettävä kilpailu, joka sai nimekseen Fotofinlandia, ja jonka voittajalle nuo neljä maahantuojaa takasivat satatuhatta markkaa puhtaana käteen (n. 17 000 €).”
”Fotofinlandia muotoutui kilpailun nimeksi vasta siinä vaiheessa kun sen taloudellinen pohja oli koossa”, Seppo Saves kertoo. Omien sanojensa mukaan hän itse ei alun alkaenkaan pitänyt nimestä. Hänen mielestään se liippasi vähän turhan läheltä kirjallisuuden isoa kisaa.
Kun Fotofinlandia-kilpailun taloudellinen pohja oli koossa, annettiin huippugraafikko Kyösti Varikselle tehtäväksi suunnitella kilpailulle juliste ja logo.
Koska kyseessä oli kaikin puolin uudenlainen, valtakunnallinen valokuva-kilpailu, piti kilpailun julkistamistilaisuuden paikan ja tunnelmankin olla jotain erityistä.
”Tilaksi valittiin silloinen pintapaikka, helsinkiläinen gourmet-ravintola Kultainen Sipuli, ja arvokkaan tunnelman luojaksi kutsuttiin kuuluisa japanilainen pianisti flyygelinsä kera”, Seppo Saves kertoo.
Seppo Saves vaikutti henkilökohtaisesti myös riittävän arvokkaan suojelijan ja julkistamistilaisuuden pääpuhujan saamiseksi kilpailulle.
”Otin yhteyttä monesti kuvaamaani ja tavallaan tutuksi tulleeseen pääministeri Harri Holkeriin, ja kysyin josko? Hän lupautui tehtävään, mutta pyysi minua panemaan paperille muutaman faktan. Hän sitten sorvaisi niiden turvin oman puheensa”, Seppo Saves kertoo.
Ensimmäinen Fotofinlandia-kilpailu julkistettiin perjantaina 13 toukokuuta 1988 Helsingissä Ravintola Sipulin Talvipuutarhassa kello 9.00.
”Ilmassa oli suuren kulttuurijuhlan tuntua ja paikalla mediaväkeä kuin pipoa. Pääministeri aloitti tilaisuuden ottamalla kuvan ympärillä hyörivistä lehtikuvaajista. Se idea oli silloisen Finnfoton puheenjohtajan Kai Nordbergin, joka oli asettanut jonkun laajakulmavehkeensä jalustan nokkaan puhujakorokkeen viereen”, Seppo Saves kertoo.
Kun pääministeri Harri Holkeri piti avajaispuheensa, oli Fotofinlandia-kilpailun alkuunpanija, valokuvaaja Seppo Saves omien sanojensa mukaan ällikällä lyöty. Pääministerin avauspuhe oli sanasta sanaan Saveksen toimittama kahden, kolmen liuskan skissi.
Puheessaan pääministeri Harri Holkeri totesi muun muassa:
”Tietosanakirjan kertoo: ’Valokuvaus on kuvien tekemistä kameraa käyttäen. Kohteen kuva muodostetaan kameran linssijärjestelmän avulla valoherkälle filmille, josta pelkistimillä käsittelemällä kuva saadaan näkyväksi. Tavallisesti käytetään negatiivifilmiä, jonka läpi valottamalla kuva edelleen siirretään kopiopaperin positiiviseksi kuvaksi.’”
”Se on varsin vähän sanottu asiassa, joka 150-vuotisen historiansa aikana on kehittynyt kaiken kansan kattava harrastus niin meillä kuin muualla. Eikä vain harrastus, vaan myös omaleimainen taidemuoto ja yhteiskunnallisesti vaikuttava tekijä”, totesi pääministeri Harri Holkeri.
Seppo Saves toteaa näin jälkeenpäin, ettei ollut koskaan aiemmin kuullut Suomen pääministerin suusta näin valokuvausilmaisua arvostavia – ja vieläpä varsin oikeaan osuneita – sanoja, ja tuskin tulee koskaan enää kuulemaankaan.
Julkistamistilaisuuden lisäksi Fotofinlandia-kilpailu julkistettiin näyttävästi aukeaman voimin Valokuva- (5/88) ja Tekniikan Maailma lehdissä.
Ensimmäinen Fotofinlandia-kilpailu oli siis avoin kaikille suomalaisille ammatti- ja harrastajavalokuvaajille. Pääpalkintona oli 100 000 markkaa, kuten Finlandia-kirjallisuuspalkintokin. Lisäksi jaettaisiin kymmenen kunniakirjaa.
Kilpailun teema oli “Muuttuva Maamme” ja kilpailuaika 15. toukokuuta – 15. syyskuuta. Kuvamäärä oli rajattu 3-10 kappaleeseen.
Ensimmäisen Fotofinlandia-kilpailuun osallistui lopulta toista sataa kuvaaja, yhteensä runsaalla tuhannella kuvalla.
Kilpailun tuomariston muodostivat valokuvaajat Seppo Saves (järjestelytoimikunnan puheenjohtaja), Caj Bremer ja Pentti Sammallahti sekä päätoimittaja Mauri Salo (TM), valokuvakriitikko Anu Uimonen ja graafikko Kyösti Varis.
Fotofinlandia-kilpailun suojelija, pääministeri Harri Holkeri julkisti kilpailun voittajan ja kunniakirjojen saajat tammikuun 2. päivänä 1989 kello 14.00, Helsingissä Valokuvataiteen Museossa.
Ensimmäisen Fotofinlandia-valokuvakilpailun 100.000 markan pääpalkinnon sai valokuvaaja Sakari Kiuru.
2008 Hannes Heikura
2006 Harri Kallio
2004 Jari Silomäki
2000 Elina Brotherus
1996 Raakkel Närhi
1994 Raoul Grünstein
1992 Jorma Puranen
1990 Vertti Teräsvuori
1989 Jyrki Parantainen
1988 Sakari Kiuru
Fotofinlandia 2011 -valokuvakilpailun 20 000 euron pääpalkinnon voitti Maija Tammi kuvakokonaisuudellaan Bingo. Valinnan teki elokuvaohjaaja Dome Karukoski kahdentoista loppukilpailuun selvinneen… | Lue lisää »
Fotofinlandia 2011 loppukilpailutyöt esittäytyvät Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä 22.11. – 4.12. 2011. Valokuvanäyttelyssä on mukana 10 finalistia yhteensä 12 kuvakokonaisuudella: Kai… | Lue lisää »
Fotofinlandia 2011 -esituomaristo on valinnut kilpailuun osallistuneesta 33 kuvakokonaisuudesta loppukilpailuun 12 kuvakokonaisuutta. Fotofinlandia 2011 -valokuvakilpailun päätuomari, elokuvaohjaaja Dome Karukoski valitsee… | Lue lisää »
Lue kaikki ajankohtaiset »